Kiitos

Marraskuun 17. 2021 tulee kuluneeksi 80 vuotta enoni Toivo Aleksanteri Nikkisen kuolemasta jatkosodan aikana Kiestingissä, jossa oli isänsä kanssa Sissipataljoona 3:n joukkueessa. Äitini kertoi muistojaan nuoruudestaan, jolloin Liminka oli sotatoimialuetta. Paikkakunnalle toi väriä sinne sijoitettu alokkaiden koulutuskeskus. Myös äidin sisarukset Aappo, Kauko, Rauni ja Yrjö ovat aikojen kuluessa kertoneet muistojaan. Löysimme vuonna 1996 puolisoni Jorma Pikkaraisen kanssa tämän kirjan perustana olleen sota-ajan kirjeenvaihdon. Aikaisemmin kerrotut suulliset muistot olivat antaneet hyvää taustatietoa kirjan työstämisessä. Valokuvat, asiakirjat ja lehtileikkeet täydensivät tietoja.

Liminkalaislähtöinen Oili Sainila luki kirjeet ja kehotti minua toimittamaan ne kirjaksi. ’Matala maa, korkealla taivas’ -kirjassaan Oili käytti kirjeitä lähteenä. Äitini kertoi isänsä vararikosta ja perheen tilan menetyksestä 1930-luvun laman aikaan. Kerrottu muuttui todeksi luettuani FT Irma Tapanisen proseminaariesitelmän ’Ryöstövouti vieraisilla. Viljelijöiden velkaantuminen ja vararikot Limingassa vuosina 1930 - 1935’. Matti Korhonen on ansiokkaasti tallentanut tietoa Limingasta ja liminkalaisista. Sain häneltä luvan julkaista Rantalakeus-lehdessä olleen kirjoituksen Yrjö Nikkistä ’Ammattina muurari’.

Syksyllä 2019 ilmoittauduin Helsingin suomenkielisen työväenopiston ’Elämä ja suvun tarina kirjaksi’ -kurssille. Sitä luotsasi suunnittelijaopettaja Päivi Hytönen. Aluksi suuren aineiston koostaminen oli kaoottista, ja olin jättää työn sikseen. Muutaman kuukauden mittainen tauko oli tarpeen. Puolisoni ja Päivi Hytösen kannustus saivat jatkamaan työtä ja oma tapa kirjoittamiseen löytyi. Myös muiden kurssille osallistuneiden vertaistuki on ollut kannustavaa.

Kiitos veljilleni Jorma ja Raimo Kankaalle korjauksista ja lisätiedoista. Kritiikki on auttanut jäsentämään kirjoituksia ja korjaamaan asiavirheitä. Poikamme Tuomas elävöitti kirjaa kolmella piirroksellaan. Olen kiitollinen siitä, että olen voinut jakaa näitä kokemuksia lähisukulaisten ja muiden tahojen kanssa niin eletyn elämän varrella kuin tässä kirjoitusprosessissa. Jorma Pikkarainen on auttanut historiaan ja politiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Enoni Yrjö Mauno Nikkinen 18.10.1934 - 29.3.2021 tiesi tämän kirjan olevan valmistumassa, mutta hän ei ehtinyt nähdä sitä painettuna. Omistan kirjan hänen muistolleen.

Helsingissä 29.3.2021

Raija Kangas.

© 2021 Raija Kangas

Ulkoasu ja taitto: Raija Kangas

Kannen kuva: Anna ja Yrjö Nikkisen kihlakuva

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-7956-9

SISÄLLYS

  1. MATKA MENNEISYYTEEN
  2. NIKKISEN PERHE SOTA-AIKANA.
  3. YLEISKATSAUS SUOMEN TALOUTEEN SOTIEN AIKANA
  4. NIKKISEN PERHEEN TALOUS NÄLKÄTALVEN 1941-42 AIKANA.
  5. VAIVOJA JA VASTUKSIA
  6. USKONTOA JA POLITIIKKAA
  7. KOULUTUSKESKUKSEN VAIKUTUKSIA: VUOKRALAINEN
  8. KOULUTUSKESKUKSEN VAIKUTUKSIA: RÄHINÄÄ JA RÄÄLINKIÄ
  9. KOULUTUSKESKUKSEN VAIKUTUKSIA: IRMA..
  10. KAKSIKYMMENVUOTISHÄÄPÄIVÄ JA TOIVON LÄHTÖ
  11. KALVAVA SURU
  12. JÄRJESTÖJEN TUKI
  13. MAANHANKINTALAKI
  14. RINTAMAMIESTEN POLIITTINEN TOIMINTA

1. MATKA MENNEISYYTEEN

1.1 Lähtöpaikka: tutkimusretki Liminkaan

Keskipohjalaisen Kokkolan rannikkokaupunkiin rakennettiin 1950-luvun alussa Junnila-niminen kaupunginosa, jonka kaksi katua nimettiin Junailijankaduksi ja Veturinkuljettajankaduksi. Katujen varsille rakennettiin yhteensä 30 aravalainoitettua taloa, joissa oli erilliset piharakennukset. Talot rakennettiin hartiapankkivoimin.

Junailijankadun talojen tontteja reunustaa Pohjanmaan rata, jolla on erittäin suuri merkitys Pohjois-Suomen elinkeinoelämälle henkilö- ja tavaraliikenteessä. Junnilan ensimmäisten talojen rakentajat olivat Valtion Rautateiden palveluksessa. He työskentelivät junissa tai Kokkolan ratapihalla hallinnollisissa tai kunnossapitotehtävissä.

Sodan jälkeinen suurten ikäluokkien aikakausi oli syntynyt. Perheiden lapset tutustuivat toisiinsa ja pihoilla he kokoontuivat leikkeihinsä. Silloin syntyi läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita, ja vuonna 2005 suurin osa näistä Junnilan kakaroista kokoontui yhteen muistelemaan lapsuuttaan ja kertomaan muille elämänsä kulusta. Myös suruviestejä oli tullut, osa oli menehtynyt vuosien kuluessa.

Ennen oman talon päärakennuksen valmistumista, oli perheemme asunut piharakennuksen huoneessa, joka oli suunniteltu saunan pukuhuoneeksi. Sukulaiset auttoivat rakentamisessa. Äidin isä oli muurari, joka hallitsi talomme rappauksen teon. Kun omaa taloamme rakennettiin, oli perheessä kaksi poikaa. Perheen kolmas poika oli ensimmäinen ”paljasjalkainen junnilalainen”. Hän syntyi helmikuun pakkasilla 1951.

Kun syntymän hetki koitti, oli lumi tukkinut tien noin kilometrin päässä olevalle asemalle. Taksit eivät päässeet kyläämme. Irma oli kulkenut jalkaisin noin kilometrin verran radan vartta pitkin asemalle. Sieltä hän oli saanut taksin ja mennyt sillä Liebeckin synnytyssairaalaan. Perheeseen syntyi Irman sanonnan mukaan kolmen pojan jälkeen vielä viisi tytärtä eli ”poikasarja ja tyttösarja”.

Jatkosodan jälkeen Suomessa alkoi vahva rakentamisen aika. Maan infrastruktuuri oli rakennettava, valtava ihmismäärä asutettava, koska Suomen itäraja muuttui. Vanhempamme olivat joko olleet rintamalla tai työskennelleet kotirintamalla. Varhaislapsuudessamme sodan muistot olivat väistämättä läsnä ainakin vanhimmilla kakaroilla. Junnilaan talonsa rakentaneet ja heidän lapsensa olivat ”junan tuomia”. Vanhempiemme juuret olivat eri puolilla Suomea, josta he toivat yhteiseen kekoon oman perhekulttuurinsa kaikista ilmansuunnista. Kotikylästämme tuli monen muun paikan ohella eräänlainen suomalaisten kulttuurien sulatusuuni.

Vanhempamme rakensivat nykypäivän Suomea ja halusivat lapsilleen hyvän koulutuksen ja elintason. Suomenmaan eri suunnista tulleet ihmiset rakensivat talonsa ja muodostivat uuteen elinympäristöön oman ”sosieteettinsa”. Kyläyhteisössämme sattui ja tapahtui, jokainen tunsi tai ainakin tiesi toisensa. Vaikeuksista huolimatta olemme rakentaneet oman aikuiselämämme lapsuusajan kokemustemme pohjalle ja osaltamme olleet luomassa sodanjälkeistä nykyaikaista suomalaista yhteiskuntaa.

Toistensa vaikutuksesta lapset saivat vaikutteita erilaisista kulttuureista. He omaksuivat toistensa tapoja ja näkemyksiä, mikä avarsi ajatusmaailmaa. Varhaislapsuus kylän lapsijoukossa antoi edellytykset onnelliseen lapsuuteen, jossa lähellä olleet pellot ja metsät olivat vapaata temmellyskenttää. Naapureiden uskonnollisten ja poliittisten näkemysten kirjo oli laaja, joten voisi sanoa koko kylän olleen kasvattajana. Erimielisyyksistäkään ei voinut välttyä.

Jälleenrakennuksen aika toi nämä ihmiset uuteen asuinympäristöönsä, mutta samalla perheiden omat sukulaiset saattoivat jäädä pitkien matkojen päähän, mikä toisaalta saattoi aiheuttaa juurettomuuden tuntua.

1.1.1 Suvun historiaa etsimässä

Oma asuinympäristö tarjosi koulutusta ja ystävyyssuhteita. Lapsena ja nuorena siihen ei kiinnittänyt huomiota, mutta aikuisena kiinnostus omia juuria kohtaan usein herää. Etäisiksi jääneistä sukulaisista on hauska etsiä tietoja. Samalla paikkakunnalla kasvaneilla ja toisensa tietävillä ongelmaa ei välttämättä ole. Sukulaisista otetut valokuvat ovat kiehtoneet minua niin paljon, että ne ovat johdattaneet etsimään tietoja sukulaisista ja samalla heidän historiastaan. Kesällä 1996 lähdin puolisoni Jorma Pikkaraisen kanssa autolla kohti parinsadan kilometrin päässä sijaitsevaa Liminkaa. Tavoitteeni oli etsiä autioksi jääneestä mummonmökistä valokuvia.

1.1.2 Anna ja Yrjö Nikkisen sotakirjeenvaihto

Perillä mökin ovi oli tiukasti suljettu suurella riippulukolla. Koska avainta ei ollut, emme päässeet sisälle. Mieheni huomasi mökin katolla pienen ovellisen ulkoneman. Hän kiipesi katolle, ja oven sai auki. Ullakolta löytyi pieni osanen äitini perheen historiaa. Odotin maassa, kun hän ojensi minulle jonkinlaisen kortiston, kirjeitä ja kirjoja. Sinne oli unohtunut Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Limingan osaston ry:n jäsenkortisto.

Lisäksi löytyi kirjeitä. Kolme niistä oli kirjoittanut mummoni Anna Nikkisen os. Lindin isä Isak Lind Amerikasta, loput sisälsivät mummoni ja vaarini sotakirjeenvaihdon.

Yhden kirjan ensiösivulla oli Limingan kansanopistossa opettaneen Pekka Törmän vaarilleni Yrjö Nikkiselle suunnittelema exlibris, joka oli hänelle tehdyistä ainoa säästynyt. Pekka Törmä suunnitteli exlibrikset myös enolleni Kauko Nikkiselle ja äidilleni Irma Nikkiselle. Kaukon merkeistä on alkuperäinen tallella, mutta Irman merkit ovat kadonneet aikojen kuluessa. Irman merkissä oli kielo vihreällä pohjalla.

Kauko ja Yrjö Nikkisen exlibrikset

1.2 Nikkisen perhe

Anna Eliina Lind ja Yrjö Aleksanteri Nikkinen vihittiin Limingassa 28.8.1921.Vihkijänä toimi Emil Åström. Anna ja Yrjö olivat tavanneet jonkun kyläläisen hautajaisissa kolmisen vuotta ennen kuin heidät vihittiin. Heidän esikoisensa Toivo Aleksanteri syntyi seuraavana vuonna 19.4.1922 ja perheen nuorin Teuvo Aappo 17.10.1936. Heille syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena, Elsa Eliina hinkuyskään vain kahden kuukauden ikäisenä ja Raili kurkkumätään muutamaa päivää vaille vuoden ikäisenä. Suomessa aloitettiin erilliset hinkuyskärokotukset neuvoloissa vuodesta 1952 alkaen. Lapsille annettiin kurkkumätärokote epidemioiden yhteydessä vuodesta 1943 alkaen.

Annan ja Yrjön perhe vuonna 1936 sukulaisen häissä. Vasemmalla Kauko Olavi Nikkinen Yrjö-isän sylissä Rauni Annikki, Anna-äidin sylissä Yrjö Mauno, takana vasemmalla Toivo Aleksanteri, Irma Elisabeth nojautuu isäänsä päin. Anna odottaa lokakuussa syntyvää perheen kuopusta Teuvo Aappoa. Irma ihaili isänsä kiharoita, hänellä oli tapana kietoa niitä sormensa ympärille.

Annan ja Yrjön perhe

Yrjö Aleksanteri Nikkinen 15.06.1899 – 15.05.1968
Anna Eliina Nikkinen os. Lind 22.07.1897 – 23.08.1971

lapset

Toivo Aleksanteri 19.04.1922 - 17.11.1941
Elsa Eliina 11.12.1923 - 17.02.1924
Irma Elisabeth 03.03.1925 - 12.07.1993
Kauko Olavi 17.02.1927 - 12.04.1987
Raili 21.04.1930 - 11.04.1931
Rauni Annikki 30.09.1932
Yrjö Mauno 18.10.1934 - 29.03.2021
Teuvo Aappo 17.10.1936 - 23.03.2014

1.3 Nikkiset ja Lindit Ketunmaan perällä

Limingan isoissa taloissa riitti palvelusjoukoille talous- ja maatöitä. Työväestön liikkuminen tilalta ja paikkakunnalta toiselle oli yleistä. Ketunmaalle rakensivat talonsa muiden mukana Nikkiset ja Lindit. Ketunmaan Perän raivaajat kuokkivat peltonsa öisin. Nikkisten kotitila, nimeltään Nikkilä, sijaitsi Ketunmaan-Sangin-perän kylätien varrella. Tien toisella puolella sijaitsi Anna Nikkisen Juho-sedän raivaama Lindin tila.

1.3.1 Metsäpirtti

Janneksi kutsuttu Juho Antinpoika Nikkinen (1846 – 1927) oli 1860-luvulla renkinä Ranta-Juustilan talossa. Talo sijaitsi Limingan Ketunmaassa ja oli yksi paikan suurtiloista. Ranta-Juustilan silloinen isäntä oli nimeltään Heikki Arvola. Kun Janne oli aikeissa avioitua, tuli kysymykseen oman mökin rakentaminen. Juustilan isäntä lupasi Jannelle maata metsäsaraltaan Ketunmaan Perältä. Pahimpana nälkävuonna 1867 teki Janne Nikkinen välitöinään mökkinsä synkkään metsään. Mökki sai nimekseen paikan mukaan ”Metsäpirtti”.

Janne avioitui 13.2.1870 ensimmäisen vaimonsa, Riikaksi kutsutun, Henrika Juhontytär Haurun (1841 - 1893) kanssa, joka oli syntynyt Temmeksen Haurukylässä. Riikka kuoli 52-vuotiaana. Riikan kanssa syntyi Aapoksi kutsuttu Abraham Aleksanteri Nikkinen (1870 – 1938). Janne Nikkinen avioitui vielä kaksi kertaa ja ehti olla leskenä kymmenisen vuotta ennen kuolemaansa. Aappo jäi hänen ainoaksi lapsekseen.

Janne Nikkinen oli itseoppinut muurari. Hän muurasi mökkiläisten pirtteihin aluksi ”päällysröörisiä” ja loppujen lopuksi ”alusröörisiä” uuneja. Hän ei koskaan ottanut muuraustöistään rahapalkkaa. Maksu oli suoritettava ”oravannahan vaihtokaupalla” eli muuraustyö oli maksettava kuokkimalla tietty määrä peltoa Jannelle. Hän oli sanonut, ettei mistään rikastu niin paljoa kuin kuokkimalla. Metsäpirtin mökki tuli aikanaan kuntoon.

Janne oli ehtinyt raivata siihen 5 - 6 hehtaaria peltoa. Maanomistajan kanssa ei ollut tehty kirjallista sopimusta. Juustilan isäntä hääti Jannen perheineen pois Metsäpirtistä. Häädön syy ei ole selvillä.

1.3.2 Pää-Nikkilä ja Pikku-Nikkilä

Janne ei lannistunut häädöstä. Hän teki yhdessä Aappo-poikansa kanssa mökin Heiskarin maalle ns. Nikkisen perälle, jossa myöhemmin sijaitsivat seuraavat talot: Lind, Kötös, Perkkaus, Porkka, Sangi ja pikku Nikkinen. Poikansa mentyä naimisiin luovutti Janne Pää-Nikkilän pojalleen ja teki itselleen vielä kolmannen mökin, Pikku-Nikkilän, johon raivasi maata 3-4 hehtaaria. Kaiken kaikkiaan Janne raivasi Perälle toistakymmentä hehtaaria maata.

Aappo Nikkinen palveli nuorena miehenä Heiskarin talolla renkinä, jossa samanaikaisesti oli piikana, Kaisiksi kutsuttu Kaija Valpuri Penttilä. Nuoret avioituivat 29.3.1896 Limingassa. Kaisi oli syntynyt Virkkulan kylässä Niemelän saunassa.

Hän joutui kymmenenvuotiaana ruotitytöksi Heikki Suutarin omistamaan Ketunmaan Uuteen Suutariin. Siellä ensimmäiset viisi vuotta kuluivat ruotilaisena ja sitä seuraavat neljä vuotta piikana. Seuraavassa, syntymätalossaan Virkkulan Niemelässä hän oli piikana kolme vuotta. Hän oli ollut nuorena kaunis ja iloinen ja hänen lauluäänensä oli kirkas. Liekö Kaisin perintönä tullut heidän lastenlastensa Irman, Raunin ja Yrjön kaunis lauluääni.

Piikojen ja renkien työ oli raskasta. Ollessaan vasta 14-vuotias ruotilainen alkoi Kaisilla täyden naisen työ. Uudessa Suutarilassa oli ollut 38 lypsävää lehmää. Niiden lanta oli kannettava paareilla tunkiolle. Talvella täytyi kirnuta kahtena päivänä viisikin kirnuuta päivässä. Sen jälkeen oli kannettava korennolla kannettavilla saaveilla vesi. Vettä oli kannettava noin 40 saavillista navettaan, alaköökiin (=keittiöön), sisähuoneisiin, jonka jälkeen vuorossa oli hauteiden teko, lypsy ja muita tehtäviä.

1.3.3 Lindin tila

Ketunmaan perälle rakensi talon myös Aapon tulevan miniän, Anna Isakintytär Lindin, setä Juho Matinpoika Lind, jonka isä Matti Juhonpoika Lind (1844-1877) oli muuttanut syntymäpitäjästään Paavolasta Liminkaan 1863.

Hänen vaimonsa Kaisa Juusontytär Kinnunen (1846-1907) oli syntynyt Temmeksellä. Avioliitto solmittiin 19.12.1866 ja saivat viisi lasta, joista yksi menehtyi pienenä. Matti kuoli keuhkotulehdukseen 33-vuotiaana. Lapset joutuivat ruotilaisiksi Limingan Arvolan taloon.

Lapsista Isak Matinpoika Lind (1875 - 1946) lähti Amerikan siirtolaiseksi 1902. Hän palasi välillä Suomeen ja lähti toisen kerran 1906, jonka jälkeen hän ei enää palannut Suomeen. Isakin tytär Anna ja Nikkisen poika Yrjö avioituivat ja aloittivat yhteisen elämänsä Ketunmaassa.

Ketunmaan perä

Kartta osoittaa Metsäpirtin, Nikkilän, Lindin ja Pikku-Nikkilän summittaisen sijainnin toisiinsa nähden.

1.4 Suuri lama ja Ketunmaan tilan menetys

Vuonna 1929 alkanut pulakausi aiheutti koko Suomelle mukaan lukien Lakeuden kunnat suuria vaikeuksia, jota yhteiskunnan kapea elinkeinorakenne edisti. Suurin osa väestöstä sai elantonsa maa- ja metsätöistä. Pula-aikana kaivettiin ojituskanavia, jotka auttoivat peltojen raivauksessa. Viljelty ala lisääntyi runsaasti 1930-luvulla. Maidon ja lihan tuotanto kasvoi. Ansiotyö oli kuitenkin vähäistä, vaikka tiloilla työtä riitti.

Myös Yhdysvalloissa pankit olivat auliita myöntämään lainoja osakekauppoihin, jolloin ne aiheuttivat osakekurssien nousun keinotekoisesti korkealle. Kupla puhkesi ja New Yorkin pörssi romahti. Teollistuminen kasvatti tuotantoa, mutta vähensi työpaikkoja. Ihmisten ostovoima heikentyi ja yritysten myynti laski. Vehnän ylituotanto Yhdysvalloissa sai keinottelijat pelkäämään vehnän hinnan laskua vuonna 1929, mistä seurasi viljaosakkeiden myynti. Se romahdutti niiden hinnat ja veti muutkin kurssit syöksyyn.

Sillä oli vaikutuksensa koko maailmaan, myös Suomen talouteen. Lainarahaa riitti ja pankit antoivat auliisti lainoja myös Ketunmaan perän asukkaille. Ihmiset kirjoittivat takaajina nimensä alle pankkien lainapapereihin ja vakuutena oli usein oma tila. Kun yksi tila menetettiin maksukyvyttömyyden vuoksi, vei se mukanaan tämän tilan lainojen takaajat. Syntyi koko asuinyhteisöön vaikuttava ketjureaktio. Laajemmin se käsitti koko Suomen aluetta.

Aappo Nikkinen oli poikansa Yrjön kanssa ollut mukana tässä laajassa lainanotto- ja takausvyyhdissä. Molempien tilat jouduttiin pakkohuutokauppaamaan, jolloin he muuttivat Ketunmaasta Limingan kirkonkylän läheisyyteen. Limingan Ketunmaa oli ollut jo kolmannessa sukupolvessa Nikkisten asuinpaikkana.

Laman aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi he joutuivat jättämään raivaamansa pellot, rakentamansa kodit ja tutut naapurit taakseen.

Yrjö ja Aappo Nikkisen tilojen huutokauppailmoitukset

Vasemmalla Yrjö A. Nikkisen Väli-tilan huutokauppailmoitus Suomen Virallisessa lehdessä 4 No 180 keskiviikkona 7 pnä elokuuta 1929 ja oikealla ilmoitus Yrjön isän Aappo Nikkisen Nikkilä-tilan huutokaupasta Liitto-lehdessä No 254/1929 lauantaina marraskuun 2. päivänä.

Limingan Nikkisiä

Vasemmalta edestä Toivo, Kauko, Irma ja Anna. Takana vasemmalla vanha isäntä Aappo (Abraham Aleksanteri Nikkinen 1870-1938). Hänen vieressään Yrjöllä on Rauni sylissään. Kuva on otettu kesällä 1934. Yrjö Mauno syntyy tulevana syksynä, 18.10.1934. Lapset ovat paljain jaloin. Irma ujostelee kuvan ottoa. Kaukon kohdalle on kuvaan piirretty lyijykynällä ruutuja kehyksiksi aivan kuin olisi haluttu piirtää mallista hänen muotokuvansa. Toivon ja Aapon kasvojen kohdalla kuva on naarmuuntunut.

1.4.1 Uusi koti Limingan työväentalon naapurissa

Perhe asettui asumaan ensin pieneen Järvelän mökkiin. Sen jälkeen se muutti hieman suurempaan mökkiin Limingan työväentalon naapuriin. Yrjö lunasti mökin perheelleen, jossa perheen nuorin poika Teuvo Aappo syntyi vuonna 1936. Sodan jälkeen sotaveteraaneille annettiin lisämaata. Mökin ympäristössä oli nk. joutomaata, josta Yrjö ja Anna saivat lisämaata. Sen jälkeen asumuksen pin-ta-ala oli noin 60 aaria. He asuivat mökissään elämänsä loppuun saakka.

Nostalgisten muistojen kaunistama piirros Nikkisten mökistä. Katolla oli ovi, josta pääsi sisäkatolle. Sieltä löytyi sahanpurujen joukosta Annan ja Yrjön sotakirjeenvaihto. Talon nurkalla vahtiva kissa muistuttaa Nikkisen perheen kissasta, jonka kulmakunnan koirat kiersivät kaukaa. Tarina kertoo kissasta, joka oli tarkka reviiristään. Siihen aikaan kylän koirat saivat juoksennella vapaana. Jos ne sattuivat Nikkisen kohdalle tai pihalle, hyökkäsi kissa niiden selkään, raapi ja sähisi. Koirat oppivat kiertämään tienoon kaukaa.

Limingan työväentalo Sointula

Nikkisten mökki sijaitsi työväentalon oikealla puolella. Työväentalo myytiin sodan aikana tulojen hiipumisen vuoksi lestadiolaiselle Rauhanyhdistykselle. Siellä toimi Koulutuskeskuksen aliupseerikoulu. Sodan jälkeen Työväenyhdistys lunasti talon takaisin omaan toimintaansa.

1.4.2 Muuraustaito perheen talouden pelastajana

Aappo-poika sai olla kisällinä muuraustöissä isälleen Jannelle. Aapon välityksellä taito siirtyi Yrjö-pojalle, joka puolestaan opetti ammatin neljälle pojalleen. Muuraustaidon siirtyminen sukupolvelta toiselle oli perheen talouden pelastus ja toi ruuan pöytään Ketunmaan kodin menetyksen jälkeen.

Yrjö Nikkinen on muurannut vuonna 1935 Suutarin tilan päärakennuksen pirtin uunin. Tila on Limingan Rantakylän kantatila n:o 9, joka on maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu entinen kruununtila. Suutari-tila mainitaan asutuksi jo vuoden 1694 maakirjassa. Se oli kruununtilana vuonna 1730 ja lunastettiin perintötilaksi 1800-luvun puolella. Pihapiiri on kuvattu monikerrokselliseksi, eheäksi ja idylliseksi kokonaisuudeksi. Siellä on myös harvinainen 1700-luvun aitta. Tilan päärakennus on vuodelta 1881. Siinä on koristeellinen kuisti.

Perimätiedon mukaan Yrjö Nikkinen olisi isänsä Aappo Nikkisen kanssa muurannut Linnukkapatsaan liminkalaisten yhteisissä talkootöissä. Muutaman paikkakuntalaisen mukaan siihen aikaan Limingassa ei muita muurareita ollut. Kirjallista näyttöä siitä ei ole löytynyt. Saadun tiedon mukaan Yrjö Nikkinen kutsuttiin kuitenkin korjaamaan muistomerkkiin sään tai ilkivallan aiheuttamat vahingot.

Liminkalaislähtöinen arkkitehti Niilo Kokko suunnitteli muistomerkin 1400-luvun lopun venäläisvainojen ns. vanhan vihan muistoksi. Patsas sijaitsee Limingan Linnukkamäellä paikassa, jossa ovat sijainneet 1500-luvun loppupuolen venäläisten vainoissa tuhotut Limingan toinen ja kolmas kirkko. Muistomerkki paljastettiin Limingan kirkonkylässä juhannuksena 1934.

Vuonna 1933 alulle pantu ja Ala–Temmeksestä lähtöisin olleen arkkitehti Niilo Kokon suunnittelema Linnukkapatsas-hanke saatiin päätökseen juhannuksena 1934, jolloin oli sen julkistustilaisuus. Niilo Kokko suunnitteli opiskeluaikanaan tämän vanhan vihan muistomerkin syntymäkuntaansa. Hän oli opiskeluaikoinaan suunnittelemassa opiskelukavereidensa kanssa Helsinkiin ensimmäistä funktionalistista rakennusta, Lasipalatsia. Hän valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1936.

Muistomerkin muoto on herättänyt huhuja siitä, että sitä olisi käytetty jatkosodan jälkeen suoritetussa asekätkennässä. Silloin puhuttiin hajavarastointioperaatiosta, jolloin varustauduttiin sissisodankäyntiin tilanteessa, jossa Neuvostoliitto miehittäisi maan. Tarinan todenperäisyydestä ei ole tietoa.

Linnukkapatsas

Nuoria miehiä Linnukkapatsaan edustalla 1950-luvulla. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on keskellä Aappo ja Yrjö on ikuistettu oikealla puolella olevaan kuvaan. Linnukkapatsas on keskeltä tyhjä.

1.5 Talvi- ja jatkosodan aika Limingassa

Suomi joutui puristukseen kahden suurvallan, Saksan ja Neuvostoliiton, välissä. Eristyksissä olevalle Suomelle Petsamo oli henkireikä maailman merille. Sen kautta ylläpidettiin tuontia ja vientiä Englannin myöntämillä ehdoilla.

Kun saksalaiset keskittivät sotilaallisia toimiaan Pohjois-Norjaan, tulkittiin se Neuvostoliitossa poliittisena painostuksena. Ruotsin malmin lisäksi Petsamon nikkeli ja Outokummun kupari olivat tärkeitä raaka-aineita sodassa. Strategisesti Suomen sijainti Saksan suuren rintaman pohjoisella siivellä oli merkittävä ja Saksan maineelle oli edullista saada Suomi rinnalleen. Saksalaisten kuljetukset pohjoiseen lisääntyivät.

1.5.1 Jalkaväen Koulutuskeskus 15

Suomen armeijan ylipäällikkö Mannerheimin määräyksestä reserviläiset joutuivat 15.6. kertausharjoituksiin. Käskykortit jaettiin, moottoriajoneuvoja, hevosia ja muita ajoneuvoja hankittiin puolustusvoimien käyttöön. Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyi sota 22.6.1941.

Maaseudulle eri paikkoihin hajasijoitettiin armeijan koulutuskeskuksia. Kasarmit, niiden lisäksi koulut, kuntien ja suojeluskuntien kiinteistöt sekä yksityisten omistamat rakennukset toimivat majoituspaikkoina. Jalkaväen Koulutuskeskus 15 (Jv.Koul.K.15) koostui esikunnan lisäksi kolmesta koulutettavasta pataljoonasta sekä erillisestä Limingan osastosta.

Perustamisvaiheessa kesäkuussa 1941 koulutuskeskuksen ensimmäiset komppaniat majoitettiin seuraavasti:

Koulutuskeskuksen toiminnan aikana Liminka oli määritelty sotatoimialueeksi, jolloin sotilasviranomaiset saivat määräysvallan myös alueella oleviin siviiliviranomaisiin nähden. Kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen päin sijaitsevassa Oulussa majoitettiin myös saksalaisia joukkoja.

Limingassa koulutettiin reserviläisiä ja alokkaita täydentämään so-ta-ajan miehitystä. Limingan kansanopiston henkilökunta ja tilat olivat sota-aikana armeijan käytössä. Myös syksyllä 1944 lakkautetut Limingan Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöt organisoivat sota-aikana toimintaa kunnassa.

1.5.2 Limingan Kansanopisto

Limingan kansanopisto on toiminut vuodesta 1966 lähtien kuvataidekouluna. 1930-luvun lama-aika vei opiskelijamäärän pohjalukemiin, mutta se kohosi vuosikymmenen loppua kohti lähes 50 oppilaaseen. Muutama vuosi kului taloudellisesti rauhallisissa merkeissä, mutta kesällä 1939 maailmalta näkyvät uhkakuvat lykkäsivät seuraavan vuoden oppilaiden kutsumista. Uhkakuvat tulivat todeksi, kun maailmansota syttyi.

Suomessa virinnyt voimakas kansallistunne siivitti Pohjalaisen Osakunnan ylioppilaat toimimaan kansanvalistustyön hyväksi. Innostus sai mukaansa myös varttuneemmat sukupolvet, jolloin suomenkielisille alueille syntyi sivistyneistön, talousmiesten ja talonpoikain yhteisin ponnistuksin maan ensimmäiset kansanopistot. Limingan Kansanopiston alkajaisjuhlaa vietettiin 15.11.1892. Opiston syntymänimi oli Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen kansanopisto, joka vuonna 1926 muutti nimensä Limingan Kansanopistoksi.

Talvisodan alkaessa opiston johtaja Niilo Hannikainen kutsuttiin kertausharjoituksiin, veistonopettaja Pekka Törmä joutui väestönsuojelutehtäviin, ja ainoat kaksi naisopettajaa työskentelivät toinen opiston keittiössä ja toinen käsitöissä, välillä tosin keittiössä auttaen. Joulukuun 8. päivästä pari viikkoa eteenpäin opiston tilat olivat reserviläisten käytössä. Pari viikkoa talvisodan alkamisen jälkeen opiston johtaja Niilo Hannikainen kaatui Suomussalmen Piispajärvellä 7.12.1940. Johtajatar Taimi Lahdensuo valittiin vt. johtajaksi.

Opiston tilivuodesta 1940 tuli taloudellisesti hyvä. Opiston tiloihin majoitettiin pukutehtaalaisia, keväämmällä siellä oli sotilasmajoitusta, siirtoväen sairaala ja siirtoväen majoitusta. Näistä kaikista tuloutetut vuokrat yhdessä valtionavun ja kunnanavustuksen kanssa, ja lisäksi säästöt palkkakustannuksissa tekivät tuottoisan tilivuoden.

Välirauhan jälkeen kesällä 1941 sodittiin taas. Jatkosodaksi kutsutussa sodassa miehet lähtivät rintamalle. Kesäkuun 15. - 19. päivinä opiston tilat oli varattu liikekannallepanossa joukkojen perustamispaikaksi. Kesäkuun 22. päivästä alkaen Koulutuskeskus 15 otti ne haltuunsa, ja luovutti ne takaisin kolme ja puoli vuotta myöhemmin.

Sotaväki maksoi vuokraa, kasvitarha tuotti, koska upseerit, sotamiehet ja hevoset tekivät työnsä ilmaiseksi. Myös opettajien palkoissa säästettiin, koska osalle ei maksettu palkkaa lainkaan ja osalle vain osittaista palkkaa. Sota-aika kokonaisuudessaan oli tuottoisaa aikaa opiston taloudelle.

Viimeisenä varsinaisena sotavuotena 1944 opiston silloinen johtaja Väinö Kaasalainen toimi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä. Hänen ansiostaan monet junat pysähtyivät Limingan asemalla. Ministeriön maaliskuussa 1944 tekemällä päätöksellä seuraavana kesänä opettajat saivat käyttöönsä vain kolme viikkoa lomaa, muu osa ajasta oli oltava maatalous- tai muissa elintärkeissä töissä. Sodan aikana naisopettajat olivat toimineet opistolla lottatehtävissä, opistolle kudottiin pöytäliinoja, ja veistonopettaja Pekka Törmä teki keittiön, leipomon ja ruokasalin kalustoja.

Rajut kesätaistelut vuonna 1944 päättivät sodan. Opiston osalta sota ei loppunut, koska tiloja tarvittiin armeijan kotiuttamisvaiheessa ja myös siirtymisessä aloittamaan sotaa saksalaisia vastaan, Lapin sotaa.

Sotaväki luovutti opiston tilat takaisin 10.12.1944. Varsinainen opetustyö päätettiin aloittaa 22.1.1945. Keväällä aloitetulle 15-viikkoiselle opistokurssille tuli 48 oppilasta. Heidän joukossaan oli äitini Irma Nikkinen.

Heinäkuussa 1947 opiston johtaja Väinö Kaasalainen ja hänen vaimonsa, kotitalousopettaja ja varajohtaja Aino Kaasalainen sanoivat itsensä irti, koska heidät oli valittu vastaaviin tehtäviin Mikkelissä sijainneeseen Suomen Nuoriso-Opistoon. Kauko Nikkinen opiskeli siellä vuosikurssin 1949 - 1950.

1.5.3 Limingan suojeluskunta

Limingan suojeluskunta osti oman toimitalon, Jussilan, 1928. Suojeluskunnalla oli oma ampumarata ensin Rantakylässä ja myöhemmin Fredrik Pitkäseltä ostetulta maa-alueelta Asemakylällä. Ampumatoimintaa ja hiihtoa harrastettiin ahkerasti. Myöhemmin harrastustoimintaan tuli mukaan pesäpallo. Myös kulttuuritoimintaa harrastettiin: näytelmiä, kuorolaulua, torvisoittoa, järjestettiin juhlia ja muistotilaisuuksia jne. Talkootoiminta oli vilkasta. Suojeluskuntatalo Jussilan laajennustyöt tehtiin talkoilla. Suojeluskunta oli myös vahvasti edustettuna, kun Linnukkapatsaan mukulakivet tuotiin paikalle läheisestä joesta talkoovoimin.

1.5.4 Limingan Lotta Svärd -järjestö

Limingan Lotta-Svärd -yhdistys perustettiin virallisesti 12.9.1921. Lotta-kahvilatoiminta sai alkunsa kahvitarjoilun järjestämisellä erilaisissa tilaisuuksissa. Toiminta aloitettiin Limingan Kunnantalolla, josta se siirtyi myöhemmin vakinaiseksi toiminnaksi Jussi-la-talolle. Kahvilasta kertyi varoja myös muulle toiminnalle. Ennen sotia lotat järjestivät käsityöiltoja Jussilassa ja yksityiskodeissa, siivoustalkoissa mm. kirkon ympäristössä.

Lotat harrastivat myös näyttelemistä ja kuorolaulua, mm. pikkulottien kuoro esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa. Liikuntaa harrastettiin, osallistuttiin eri puolilla Suomea järjestettyihin kursseihin ja kokouksiin.

Talvisodan aikana lähtivät Limingan lotat erilaisiin maanpuolustustehtäviin, joko kotipaikkakunnalla tai kauempana, jos olosuhteet niin edellyttivät: muonitus-, ilmavalvonta-, puhelinpäivystys- ja kansliatehtäviin omalla paikkakunnalla ja Oulun sotasairaaloissa.

Lotat ryhtyivät myös valmistamaan lämpimiä varusteita rintamalla oleville: kudottiin kypäränsuojuksia, polvenlämmittimiä, sukkia ja sormikkaita, kunnostettiin sotilaiden vaatteita. Taloissa, joissa oli iso uuni, leivottiin leipää rintamalle lähetettäväksi. Ruoka- ja vaatepaketteja postitettiin jatkuvasti oman perheen sotilaille, sukulaisille, tuttaville ja tuntemattomille. Heille lähetettiin myös tuhansia kirjeitä.

Kun talvisota loppui, he lähtivät muonittajiksi Karjalan linnoitustöihin. Itä- ja Pohjois-Suomesta paenneita evakkoja autettiin, muonitettiin ja huollettiin, samoin sodasta kärsineitä perheitä. Nämä tehtävät jatkuivat jatkosodan aikana. Kotirintamalla lotat tekivät ns. miesten töitä, koska miehet olivat rintamalla. Moneen kotiin miehet eivät palanneet sodasta. Lotat järjestivät varojen keräystä ja jakamista niitä tarvitseville.

Lotat vastasivat Limingan koulutuskeskuksen muonituksesta, kah-vila- ja kanttiinitoiminnasta koko sotien ajan. Lottajärjestö maksoi palkkaa. Äitini Irma Kangas os. Nikkinen oli 16-vuotias vuonna 1941. Hän työskenteli pikkulottana koulutuskeskuksen kanttiinissa ja sai palkakseen viisi markkaa päivältä, joka oli lisä Nikkisen perheen talouteen. Hänen pikkuveljensä Kauko, silloin 14-vuotias, toimi mm. ilmavalvontatehtävissä. Suojeluskuntalaiset vartioivat paikkakunnalla ennen kuin tehtävä siirrettiin reserviläisille.

Limingan koulutuskeskuksessa työskenteli lottana Toivo Nikkisen tyttöystävä, Sortavalan Tuokslahdesta kotoisin ollut Kepaksi kutsuttu Kerttu Silvennoinen.

Tyttöjoukon keskellä istuva Toivo Nikkinen pitää kättään oikealla puolella istuvan Kerttu Silvennoisen kaulalla. Kerttu on pukeutunut lottapukuun. Toivolla ajan henkeen sopivat pussihousut. Muut henkilöt ovat lottakahvilan työntekijöitä.

2. NIKKISEN PERHE SOTA-AIKANA

Pohjois-Pohjanmaan ja Perä-Pohjolan sotilasläänien liikekannallepanossa perustettiin joukkoja ja niihin kuuluvat reserviläiset kutsuttiin kertausharjoituksiin Liminkaan ylipäällikkö Mannerheimin käskystä 15.6.1941.

Miehet saapuivat Limingan kansakoululle 15. ja 16. päivinä, jolloin perustettiin Sissipataljoona 3. Henkilöt jaettiin kunnittain yksiköihinsä: Esikuntakomppanian miehet tulivat Limingasta, 1. sissikomppanian Lumijoelta, 2. sissikomppanian puoliksi Revonlahdelta ja Tyrnävältä, 3. sissikomppanian Tyrnävältä, konekiväärikomppanian Limingasta ja kranaatinheitinjoukkueen Siikajoelta.

Limingan julkiset laitokset ja isommat tilat alistettiin armeijan käyttöön, joihin koulutuskeskus sijoitettiin. Liminka oli määritelty sotatoimialueeksi, jolloin sotilasviranomaiset saivat määräysvallan myös alueella oleviin siviiliviranomaisiin nähden.

2.1 Yleinen liikekannallepano

Yleinen liikekannallepano julistettiin 17.6.1941 kutsumalla kaikki reserviläiset ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Joukoille annettiin tiedotus 22.6. sodan syttymisestä Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Pataljoona marssi Limingasta 35 kilometriä Oulun halki leiriytymispaikalle, josta 25.6. alkoi siirtyminen kohti Uhtuan suuntaa ja Kiestinkiä.

Reserviläisillä ei ollut sissierikoiskoulutusta, mutta he olivat tottuneet liikkumaan metsissä ja pelloilla erilaisissa sääolosuhteissa. Heidän varusteissaan oli puutteita, varsinkin kengät tuottivat ongelmia. Keskinäisellä vaihdolla saatiin ensiapua tähän kysymykseen. Yrjö Nikkinen oli vanhin joukkueeseen kutsuttuja ja hänen poikansa, Toivo Nikkinen, oli nuorin.

2.2 Yrjö Aleksanteri Nikkinen

Yrjö Nikkinen aloitti varusmiespalvelunsa 23.10.1919 Pohjanmaan Jääkäripataljoonassa Oulussa. Hänellä on yllään 1900-luvun alun sotilaan univormu.

Kantakortin mukaan torppari ja muurari Juho Nikkisen poika Yrjö Aleksanteri oli syntynyt 15.6.1899 Limingassa. Hän oli suorittanut evankelisluterilaisen rippikoulun, oli luku- ja kirjoitustaitoinen neljän vuoden kansakoulun jälkeen. Hän oli naimaton astuessaan armeijan palvelukseen Oulussa Pohjanmaan Jääkäripataljoonassa 23.10.1919. Varusmiehenä hän oli saanut koulutuksen puhelinyhteyksien ylläpitämisen viestintämieheksi. Hänet vapautettiin aseellisesta palveluksesta ja siirrettiin reserviin 13.4.1921.

Aliupseerikurssi (AUK) oli suoritettu 19.2. - 29.6.1920. Hyväkäytöksinen Yrjö oli merkitty korpraaliksi 15.12.1920, alikersantiksi 30.1.1921 ja kersantiksi 29.7.1926, jolloin oli toiminut ryhmänjohtajana Utin leirillä 30 päivää 1.7. - 31.7. välisenä aikana. Kertausharjoituksissa hänellä oli komppanian vääpelin erikoiskoulutus ja toimi joukkueen varajohtajana.

2.2.1 Talvisota

Talvisodan aikana Jalkaväenkoulutuskeskus 5 esikunta ja I pataljoona olivat Oulussa. Esikunta Seurahuoneella (nykyisin kaupungintalo). Yrjö saapui palvelukseen 28.12.1939 joukko-osastoonsa 23. komppaniaan, jossa toimi komppanian vääpelinä. Muurari Yrjö Nikkistä odotti kotona Limingassa vaimo Anna ja kuusi lasta. Hänet vapautettiin palveluksesta 26.4.1940.

Koulutuskeskukset oli perustettu palveluksessa olevien alokkaiden, ylimääräisen reservin, vapaaehtoisten, nostoväen ja palveluksen aloittavien vastaanottoa ja koulutusta varten.

2.2.2 Jatkosota

Yrjön palvelusajaksi on merkitty 16.6.1941 - 2.2.1942. Hänen jouk-ko-osastonsa oli E/SissiP 3 (Erillinen Sissipataljoona 3), jonka viestijoukkueen varajohtajaksi hänet on merkitty. Hänelle oli myönnetty 2 lk. V.M. päiväkäskyn numerolla 11 ja hän oli päiväkäskyllä No 15 21.1.1942 ylennetty ylikersantiksi. Hän oli ottanut osaa taisteluihin Uhtuan suunnalla ja Kiestingin suunnalla. Yrjölle myönnettiin 2.luokan pronssinen Vapaudenmitali. Miehistöön ja aliupseeristoon kuuluvien yleisin kunniamerkki oli vapaudenmitali, jota jaettiin kahdessa luokassa: 1. luokan vapaudenmitali (Vm1) ja 2. luokan vapaudenmitali (Vm2).

Kersantti Yrjö Nikkinen kuvassa keskellä. Kuva on otettu vuonna 1941. Yrjöllä oli yllään armeijan univormu. Sissipataljoona 3 marssi 35 kilometriä helteisessä kesäsäässä Limingasta Ouluun. Miehillä oli riemunkirjava varustus. Miehillä oli jaloissaan pitkävartiset nahkasaappaat. Miehet marssitettiin leiriin kiertämällä Oulun keskusta. Miehet olisivat näyttäneet hikisinä ja puutteellisissa asuissaan saksalaisten sotilaiden rinnalla surkuhupaisilta. Miesten arveltiin kuitenkin selviytyvän sodan oloissa hyvin.

2.3 Toivo Aleksanteri Nikkinen

Toivo Nikkinen talvisodan aikaan. Kansakoulun jälkeen hän oli suorittanut Limingan kansanopiston vuosikurssin 1940 – 41.

Suojeluskuntaan liittyi runsaasti uusia jäseniä Euroopan rauhattoman tilanteen vuoksi. Suojeluskunnat olivat antaneet myös sotilaskoulutusta. Talvisodan alkaessa lokakuun 13. päivän iltana ihmiset marssivat Limingan asemalle junakuljetusta varten varusteineen, aseineen ja sotilastaitoineen puolustamaan maataan. Kesällä 1939 osallistui suojeluskuntalaisia Karjalan Kannaksella linnoitustöihin, heitä oli myös kaikissa tehtävissä aina kotirintaman vartiopalvelusta etulinjaan asti. Suojeluskunnat ja Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin loppuvuodesta 1944 rauhansopimuksen perusteella.

2.3.1 Asevelvolliseksi 19-vuotiaana

Anna ja Yrjö Nikkisen esikoinen Tapeksi kutsuttu Toivo Aleksanteri syntyi 19.4.1922 Limingassa. Hän oli hakenut vapaaehtoiseksi asepalvelukseen. Hakemus oli hylätty, koska oli täyttänyt 19 vuotta huhtikuussa 1941 ja kutsunta oli tiedossa. Toivo oli ollut Limingan suojeluskuntajärjestön jäsen. Suojeluskuntalaiset olivat päivystäneet vielä heinäkuussa Limingassa. Sen jälkeen reserviläiset ottivat päivystysvastuun. Anna kirjoitti Yrjölle heidän poikansa valmistautuvan rintamalle lähtöön. Toivon piti palauttaa Suojeluskuntatalolle sieltä saatuja varusteita ennen rintamalle lähtöä.

Limingassa 21.7.-41

Tervehdys!

Kiitos kirjeestäsi, vaikka olen kait minä jo niistä kiitellytkin. Nyt ei ole tullut eilen eikä toissa päivänä. Ehkäpä saan tänään kirjeen, kun käyn postissa, maitoreissulla, kun näin maanantaina ei kanneta. Toivon hänen pitää ensin käydä Suojeluskuntatalolla varusteet näyttämässä, eli pois viemässä. Kumminhan oli. Ei ole vielä tullut kutsuntaa. Ehkäpä pian on. Vartiot lopetettiin Suojeluskuntalaisilta ja reserviläiset vartioipi.

Voios parhaiten ja kaikille terveisiä.

Oma Annasi!

2.3.2 Vapaaehtoinen työpalvelu